Banaani-kinuskipiirakka
1 viesti • Sivu 1, 1:sta
Banaani-kinuskipiirakka
200 g vehnäjauhoja
suuri hyppysellinen suolaa
70 g voita
80 g sokeria siivilöitynä
1 muna kevyesti vatkattuna
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
2 banaania
1 muna
n.200 g maitorahkaa
2-3 rkl sokeria
2,5-3 dl kinuskia
Valmista ensin pohja. Siivilöi jauhot ja suola suureen kulhoon. Leikkaa voi 1cm kuutioiksi ja laita ne jauhojen joukkoon. Hiero sormilla voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Sekoita sokeri vaniljasokerin kanssa. Sekoita sokerit jauhojen joukkoon. Tee keskelle kuoppa. Laita siihen kevyesti vatkattu muna. Sekoita taikina hitaasti tasaiseksi. Voit lisätä pari tippaa vettä, jos taikina on liian kuivaa. Työntele taikinaa kämmenellä, kunnes se on sileää. Kokoa taikina palloksi ja painele se käsin piirakkavuokaan. Painele myös reunoille.
Tee täyte. Pilko banaanit palasiksi. Sekoita munan, maitorahkan ja sokerin kanssa. Jos banaanit ovat pehmeitä, muussaa ja sekoita seosta lusikalla, tai käytä sauvasekoitinta.
Paista uunissa keskitasolla 200-asteessa 20-25 minuuttia. Laita piirakka yöksi jääkaappiin. Laita päälle kinuskia sen verran, että piirakka peittyy kinuskilla. Tarjoile.

- admin
- Site Admin
- Viestit: 10
- Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 10:01 am
1 viesti • Sivu 1, 1:sta
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa